Salo Street-O -tapahtuma Vaskiolla 30.11.2019

Lauantaina 30.11.2019 Vaskiolla järjestetään Salo Street-O -tapahtuma.

Tapahtuman aloituspaikkana on Vaskion koulu, Puutaivaantie 20. Lähdöt vapaasti oman aikataulun mukaan klo 10-11 välillä.

Mitä on Street-O?

Street-O:ssa kukin sovittaa vauhtinsa ja kulkemansa matkan oman mielensä ja kuntonsa mukaisesti. Metsään eksymistä ei myöskään tarvitse pelätä, vaan rastit sijaitsevat pääasiassa tieden ja katujan varsilla, jolloin esim. koiran kanssa tai lastenvaunuillakin voi hyvin osallistua. Rasteilla ei ole rastilippua, vaan rastiympyrän keskipiste osoittaa vastauksen kartan kääntöpuolella olevalle kysymykselle. Esim. ”Milloin Vaskion luontopolku vihittiin käyttöön?” rastin ollessa luontopolusta kertovan kyltin kohdalla. Yksi keskeinen idea Street-O:ssa onkin tutustua omaan lähiympäristöönsä uusin silmin.

Tarkemmat ohjeet löytyy täältä.

Tapahtumia järjestetään myös muualla Salon alueella, pääset tutustumaan uusin silmin sekä ennestään tuttuihin että kenties vielä vähän vieraampiin kyliin, taajamiin ja vanhoihin kuntakeskuksiin Salossa. Voit siis osallistua myös muihin Salon Street-O tapahtumiin.

Salo Street-O tietoa sekä Facebookista että Angelniemen Ankkurin kotisivuilta

Lisätietoja: Vesa Mäkinen 044-5271697